Ajatukseni

Ajatukseni Uutiset Koirat Suunnitteilla Harrastamme Yhteystiedot Galleria Linkit

 

Syy, että halusin ruveta kasvattamaan boksereita löytyy siitä, että Suomessa on vain muutamia kasvattajia, jotka keskittyvät ensisijaisesti harrastuskäyttöön tarkoitettujen boksereiden kasvattamiseen. Mielestäni bokserin tulee olla sekä viettiominaisuuksiltaan, että terveydellisesti harrastamiseen sopiva. Luonteen tulee olla sellainen, että harrastaja pystyy valitsemaan koiralleen lajin hyvin helposti ja että kouluttaminen ei ole pakkopullaa, vaan bokseri työskentelee halukkaasti ja hyvällä motivaatiolla. Bokserin tulee myös kestää sekä normaalielämässä, että koulutuksessa eteen tulevia tilanteita toimintakykyään menettämättä. Luonnollisesti myös rakenteen tulee olla harrastuksiin sopiva. Yhdistelmän vanhempien tulee tietenkin täyttää terveydeltään tarkat vaatimukseni ja pyrin myös täyttämään SBY:n jalostustoimikunnan suositukset yhdistelmissäni. Mikäli mahdollista, pyrin tutkimaan jalostukseen käyttämieni yksilöiden rakenteen terveyttä myös röntgenkuvien kautta, en puhtaasti vain lausuntotulosten perusteella. Pyrin myös hyödyntämään yksilöiden olemassa olevia jalostusindeksejä paria valitessani.

Myyn kasvattini ensisijaisesti harrastaviin koteihin. Onko uusi omistaja vielä aloittelija tai kokeneempi harrastaja, sillä ei ole merkitystä. Autan mielelläni uutta omistajaa harrastuksissa eteenpäin! Pääasia on, että koiran kanssa harrastetaan. Näin on mahdollista seurata koiran koulutettavuutta ja ominaisuuksia. Edellytän myös, että ostaja sitoutuu tutkituttamaan koiran vähintään PEVISA:n vaatimusten mukaisesti koiran täytettyä kaksi vuotta. PEVISA:n mukaiset terveystutkimukset sisältyvät Bits Bite bokserin hintaan. Näin saamme tärkeää tutkittua tietoa koiran terveydentilasta.

Kuulun seuraaviin yhdistyksiin: Suomen kennelliitto, Suomen bokseriyhdistys (Turun alaosasto), BB-klubi, ja Saksanpaimenkoiraliitto (Turun alaosasto). Olen suorittanut SPKL:n ja SBY:n koulutusohjaajakoulutuksen ja olen myös palveluskoirakokeiden koetoimitsija. Olen SBY:n jäsenkasvattaja ja allekirjoittanut SKL:n uuden kasvattajasitoumuksen.

Mikäli olet kiinnostunut Bits Bite bokserista, ota yhteyttä!

-Laura-                                             

Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 15. lokakuuta 2017